Ideoita työpaikan pikkujouluihin

Työpaikan pikkujoulut ovat kuuluisia siitä, että ollaan liian kännissä, päädytään samaan punkkaan työkaverin tai pomon kanssa, vaikka niin ei todellakaan olisi pitänyt käydä tai muuten vaan vedetään niin hillittömät perseet, että maanantaina ei viitsi näyttää naamaansa työpaikalla.

Mikäli homma ei etene punkkaan asti, saatetaan ainakin vaihtaa työpaikalla kiihkeät suudelmat jonkun kollegan kanssa, vaikka selvinpäin hänestä ajatellaan lähinnä, että en koskisi pitkällä tikullakaan. Saattaapa siinä tulla pettäneeksi samalla tyttö- tai poikaystäväänsäkin, josta ei seuraavana aamuna krapulapäissään olla kovin ylpeitä ja syystä. Suomalaiset ovat surullisen kuuluisia juomistottumuksistaan. Kohtuus on monelle tuntematon sana.Pikkujouluissa kannattaa panostaa tarjoiluun

Pikkujoulut voivat myös yhdistää

Mikään yllä olevista vaihtoehdoista ei kuulosta järin houkuttelevalta. Toki viereltään voi löytää myös kuuman kollegan, jonka ei olisi ikinä voinut haaveilla löytävänsä vierestään. Huonojen loppujen lisäksi on myös hyviä loppuja, ehkä jopa enemmän. Eihän sitä tiedä, jos pomo olisi vaikka niin anteliaalla päällä, että antaisin ylennyksen.

Viinahan voimistaa mitä tahansa tunnetilaa, mikä on päällä, kun ryhtyy ryyppäämään. Jos kaikki ovat hyvällä päällä firman pikkujouluihin saapuessaan, todennäköisesti tuo hyväntuulisuus vain lisääntyy ja tarttuu niihinkin, jotka eivät olleet niin hyvällä päällä. Selvinpäin totisesta ja hiljaisesta työkaverista voi kuoriutua valtavan iloinen bilehile ja siitä eteenpäin ollaan ylimmät ystävykset myös työpaikan ulkopuolella.

Kunnon artisteja esiintymään

On ollut ilo seurata jo tänä vuonna, kun jotkut yritykset ovat panostaneet pikkujouluihinsa ja tilanneet sinne viinan lisäksi kunnon artisteja esiintymään. Keskittyy se työntekijöidenkin huomio johonkin muuhun kuin juomiseen tai valittamiseen siitä, miksi drinkkilippuja saa vain kaksi. Kunnon konsertit ovat aina elämyksiä, joita on mukava muistella vielä vanhana kiikkustuolissa.

Sitten on näitä kynyfirmoja, jotka säästävät kaikesta, eikä koko juhlia järjestetä. Itse kun en ole niin työpaikkarakas tai viinan perään, en olisi moisesta moksiskaan. Mutta monet kyllä jaksavat valittaa. Ja onhan se ymmärrettävää, että jos muutenkin tehdään tappiota, työntekijöiden juottaminen ja syöttäminen ei ole ensimmäisenä listalla.

Jotain muuta kuin ravintolaillallinen

Pikkujouluihin olisi kuitenkin hyvä keksiä jotain muuta puuhaa kuin perinteinen ravintolaan meno. Keilauskin voi olla kiva harrastus virkistyspäivään, mutta pikkujouluihin se on vähintään mielikuvitukseton vaihtoehto. Toisaalta monelle se kelpaa, jos kielenkostuketta vaan riittää.
Pikkujoululahjat kaikille

Mutta mikäs siinä. Saahan sitä välillä irrotella ja se on ihan fine niin kauan, kun ei tee muille harmia. Omat toilailut ovat kuitenkin omalla vastuulla, ja pitäähän aikuisten ihmisten sen verran osata itsestään huolta pitää.
Jos yrityksellä on vaan varaa ja halua kustantaa, voisi se harkita vaikkapa Lapin reissua. Sitä osaisi varmasti moni arvostaa, jos pääsisi vaikka vaeltamaan.

Yleensä pikkujouluaikaan ei ole kuitenkaan vielä (tarpeeksi) lunta. Laivalle on Etelä-Suomesta vielä helpompi ja edullisempi lähteä. Sen vaan tietää, mitä siellä laivalla harrastetaan. Kauemmas suuntautuvat reissut ovat aika harvinaista herkkua työntekijän näkökulmasta. Jos yritykselle kuitenkin menee hyvin ja yritysjohto haluaa fiksuna pitää työntekijänsä tyytyväisinä, kannattaa heidät viedä vaikka Espanjan lämpöön tai kaupunkilomalle jonnekin Eurooppaan.

Edullisia lentoja saa esimerkiksi Lontooseen, Dubliniin, Munchenin, Pariisiin, Prahaan ja Budapestiin. Mitä enemmän kulttuuria kaupunki tarjoaa, sitä helpompi on keksiä tekemistä ja esimerkiksi tarve vetää päätä pyörryksiin alkoholista vähenee.

Toisaalta jos Eurooppaan suuntautuvaista lennoista pulittaa lähemmäs pari sataa, ei siihen tarvitse lisätä enää paljoa, että pääsee Pohjois- tai Etelä-Amerikkaan taikka Aasiaan. Harvempi työnantaja kuitenkaan niin anteliaaksi käy. Todella kiitollinen saa olla, jos firma maksaa lennot ja majoituksen ylipäätään minnekään. Se on harvinaista herkkua.

Navigation