8 ammattia, joiden edustajia harvemmin enää tapaa

Teknologian kehittyesä ja yhteiskunnan muuttuessa syntyy uusia ammatteja ja vanhoja kuolee pois. Mitä nykyään jo melkein kadonneita perinteisiä ammatteja sinä tunnet? Tällä listalla on kahdeksan mielenkiintoista perinteistä ammattia, jotka ovat sukupuuton partaalla. Viihdyttäviä lukuhetkiä!

lasinpuhaltaja on vanha ammatti

1. Fiakkerin ajaja

Fiakkerit ovat hevosvetoisia ajurinvaunuja jotka ovat joko osittain tai kokonaan katettuja. Ne ovat taksin edeltäjiä. Suomessa niitä ei enää näy, mutta esimerkiksi Wienissä ne kuuluvat vielä katukuvaan osana kaupungin imagoa. Fiakkeri on saanut nimensä pariisilaisen majatalon Hôtel Saint-Fiacren mukaan, jonka edustalla ensimmäiset fiakkerit tarjosivat palveluitaan 1640-luvulla. Majatalo puolestaan oli saanut nimensä pyhän Fiacriuksen mukaan.

2. Kuppari

Modernin lääketieteen kehittyessä moni kansanparantaja on saanut väistyä, kuppari heidän joukossaan. Vaikka kupparin palveluita käyttää nykyään harva, kysyntä on ilmeisesti taas lisääntymässä. Kuppausta käyttävät kuppareiden lisäksi lähinnä hierojat. Ammattikunnalla on oma yhdistyksensäkin.

3. ja 4. Räätäli ja suutari

Käsityöammatit yleisesti ottaen ovat katoava luonnonvara. Eläkeikään päässeville kädentaitajille ei meinaa löytyä seuraajia, kun nuoria ei kiinnosta tai he saavat väärän käsityksen ammatista. Moni mieltää räätälin tai suutarin työn taiteelliseksi luomisprosessiksi. Todellisuudessa työ on kuitenkin suurimmaksi osaksi arkista ahertamista. Lisäksi liikkeet eivät välttämättä pysty pitämään oppilasta koulutettavana vuosikausien ajan, sillä se tulee liian kalliiksi eikä kannata.

Suutari on hyvin perinteikäs ammatti

5. Tukkilainen

Tiesitkö, että Varistaipaleen kanava oli Suomessa ainoa paikka, jossa naiset olivat töissä tukkilaisina? Vielä 1960-luvulla tukit uitettiin kanavan läpi käsivoimin. Vuonna 2004 järjestettiin Naiset nipunlaskussa -perinnenäytös, jossa 40 vuotta aiemmin työn oppineet naiset näyttivät, miten tukkinippu vedetään kanavan läpi. Tukkinippujen vetäminen oli kovaa työtä, eikä naisille maksettu siitä paljoa. Näytöksessä mukana ollut Aulikki Laakso muistelee, että vaikka hän sai pitää itse kaikki kesällä tukkilaisena tienaamansa rahat, ne riittivät vain rannekelloon. Lisäksi hänen piti osallistua kaikkiin muihinkin töihin, joita muutkin tekivät: uittotöiden jälkeen hän joutui tekemään saman verran kuin hänen muutkin sisaruksensa olivat saaneet aikaan samana päivänä.

6. Kengitysseppä

Kuten edellä mainitsemani räätälit ja suutarit, myös kengityssepät harjoittavat käsityöammattia. Hevosten määrän pienentyessä kengitysseppienkin tarve on vähentynyt. Kengitysseppä hoitaa hevosten kavioita ja on kengittämisen ammattilainen. Hänen on osattava käsitellä kaikenlaisia hevosia eri kengitystilanteissa. Kengitys on tärkeää, sillä sillä pystytään vaikuttamaan hevosen toimintaan. Virheellisen kavionmuodon tai liikevirheen voi esimerkiksi korjata oikeanlaisella kengittämisellä. Joskus kengitysseppä avustaa eläinlääkäriä tutkimuksissa ja hoitotoimenpiteissä.

Hevosen kenhittäjä

7. Kyläkauppias

Vielä 1960-luvulla kyläkaupat olivat vielä voimissaan. Kyläkauppiaan työ on kuitenkin raskas: työpäivä alkaa aamulla viiden jälkeen. Lisäksi kauppa ei välttämättä edes elätä talvisaikaan. 1970-luvulta alkaen kyläkaupat ovat joutuneet kilpailemaan suurten markettien kanssa, eikä tämä kilpailu ole ollut pienille kaupoille suotuisa: vielä 1980-luvulla niitä oli vajaat 3500, mutta 2000-luvulle tultaessa kyläkauppoja oli enää noin 750. Kyläkaupoille on vaadittu valtion tukea.

Sitä ei ole suoraan maksettu, mutta kauppojen saavutettavuutta on pyritty parantamaan esimerkiksi teiden rakentamisella ja kunnostamisella. Nykyään myös mökkeily on hieman auttanut kyläkauppoja, jotka tarjoavat myös posti- ja kirjastopalveluja sekä toimivat Alkon tilauspalvelupisteinä.

8. Kullankaivaja

Kullankaivaja on ammatti

Kultakuumetta ja kultaryntäyksiä ei ollut vain Yukonilla Alaskassa vaan myös Suomen Lapissa Ivalon joella vuonna 1865 sekä Lemmenjoella vuonna 1946. Ensiksi mainittu kultakuume sai alkunsa, kun Kemijoesta löytyi kultaa vuonna 1837. Johtuen siitä, että kullankaivajat olivat useimmiten yksinäisiä miehiä, 18. syyskuuta 1949 perustettiin Lapin Kullankaivajain Liitto. Liiton tarkoituksena oli edistää kullankaivajien järjestäytymistä sosiaaliseksi yhteisöksi. Nykyään Lapissa tuotetaan käsin huuhtomalla vuosittain 20–25 kg kultaa.

Lisää vanhanajan ammatteja täältä.

Navigation